fasebook

Maailmassa, mutta ei maailmasta

Intiaa polkien

Maanantai 20.10.2014 klo 23:32 - Hannu Seppä

Intiaa polkien.

1.

Vantaa, 19.10.2014

Vuoden 2013 lopussa tein juhallisen päätöksen, vailla juhlatunnelmaa, saati sen humua, toteuttaa seuraavan vuoden syksyn saadessa muutaman sadanvuoden takaisen ja mieltäni, toisinaan kovastikkin vaivanneen haaveen, tai muuhun toiveeseen viittaavan unelman: junalla halki jumalaisen, ensin Neuvostoliiton, sittemmin Venäjäksi muuntautuneen federaation halki kohti Mongoliaa ja useiden pysähdysten jälkeen suurkiinan suuremmoiseen, Tiibettiäkin ja pian koko muuta maailmaa alistavan valtion päättömään pääkaupunkiin, Pekingiin. Tämä seikailumieltä vaativan matkan olen mielessäni tehnyt useammin kuin muistankaan. Jopa internetin ilkikurisesta shitti/bitti maailmasta löytyy koko matka junasta kuvattuna. Mutta ei, ei riitä hermot istua kahtaviikkoa tietokoneen valaistuneisuutta tarjoavan energialatauksen ääressä. Yötä päivää. Päivät olisin voinut istuakkin, mutta öisin en. Enhän?
Kuluva vuosi läheni iloisesti loppuaan ja koska olen ns.suupaltti, niin päätöksen jälkeen aloin tuota matkaani hehkuttamaan tuttava- ystävä- lähi- ja vihollispiirissä. Kehua retostellen omaa erinomaisuuttani kuljin esitelmöimässä Indiana Jonesin hengessä pientä sisäistä seikkailijan ominaisuuttani. Tämä egoistinen elvistelijä myös vajaa vuotta aikaisemmin retosteli tekevänsä moottoripyöräreissun euroopan halki, ja kun lähdönhetki läheni, niin epävarmuus laiskan luonnossa veteli virtualista pitkäätikkua lähteäkkö, vai ei, siinä vasta kysymys. Mutta niin paljon hehkutusta asian tiimoilta olin suitsuttanut, että olihan se lähdettävä. Edellisenä iltana lipun ostoa ja pakkaamista pienessä vitutuksessa ja aamusateessa kohti jätkäsaarta (länsisatama) ja laivaan. Edelleen yhtä sekavissa tunnelmissa. Syys-sateista Via Balticaa pitkin kohti Puolaa ja sen samettista maaseutua pitkin Saksan autobhanoille. Kiusaksi Tanskan tavallisen tyhmille autoilijoille ja Sveamamman kupeita pitkin Stociksen yöelämään odottamaan viideksi tunniksi laivan lähtöä kotikonnuille.
Tässä samassa hengessä läheni myös aiottu junamatka kohti siperian saloja. Myös useaan kertaan vuoden aikana ajatuksin aloitettu venäjänkielen perusopinnot peruuntuivat kirjailijaksi ryhtyneen laiskottelijan aikatauluista. Hehkutuksen seurauksena enemmän kuin yksi ja vähemmän kuin viisi henkilöä lupautui lähtemään matkalle mukaan. (Muistatko Anssi, Marja, Vehviläinen, Timppa, Marko?) Joku edellämainituista jopa otti asiakseen muutaman kerran muistuttaa minua mukaan tulemiestaan. Mutta kuten arvata saattaa, niin ajatusten siivin, mielikuvituksen värittäen matkalle ei fyysisessä olomuodossa ei liene mahdollista, joten matkaseurueeni kutistui pian sen ajatuksen alullepanijaan.
Aijotun matka-ajankohdan lähestyessä myös idean inspiraattorin lähimuisti aloitti harvinaisen katkomuistikävelyn. Kummasti ja salakavalasti syksy iskeytyi niskaani sitoen minut tiukasti vedenpitävin selityksin Suomen saviseen maahan haaruksiani myöten. En edes pyristellyt vastaan, vaan antauduin helvetin upean kesän kuolemiselle kädet kohotettuina, valmiina hirsipuuhun.

Uusi käytetty, musta ruismoottorilla varustettu cyclocrossari kaasutti vuoden 2013 lopussa kotitalouteeni. Varsinainen tutustuminen tuohon mustaan kiitäjään tapahtui kuluvan vuoden keväällä Italian idyllisessä maaseutumaisemassa. Ylös alas jyrkkenevät vuorimaiset kukkulat hapottivat seikkailijaa viiden viikon ajan, eikä tutuksituleminen ollut vaikeaa kummallekkaan. Ei ollut, vaan pian päästiin polkimen kanssa samalle aaltopituudelle. Voisi melkein ilmaista asian niin, että olemme sielujen sisaruksia. Koska pohjaanpalaneen Siperianexpres matkan käryt tuntuivat kirvelevästi pistävän vielä sieraimissa, niin rakas ystäväni "cc" (cyclocross) saapui telepaattisesti ymmärrykseeni, huutaen suoraa huutoa "apua", varaston seinämyksellä tapahtuvaan tylsistymiseen. Asiaa edes auttoi myös allekirjoittaneen pitkään jatkunut talviallergia, joten lähes siltä seisomalta, tai ehkä istumalta päätin ystävin cc:n kanssa lähteä tutustumaan Intian taijan omaiseen elämänmenoon yhdessä polkien. Jotta päätökseni saisi lainvoiman, päätin, etten matkaani etukäteen hehkuta. No, päätin ja päätin, mutta ainakin ostin ja maksoin lentoliput Mumbaihin. Ostin lennot halpalentoyhtiöstä, koska olen kitsas, ja jätin tietoisesti ruksaamatta kohdan, jossa muutamalla kymmenellä eurolla olisi saanut matkan peruuntumiesta rahat takaisin. Olen siis ajanut itseni puun ja kuoren väliin eikä pakopaikkaa ole olemassa. Ellen halua heittää niitä viittäsattaa euroa taivaan tuuliin, enkä halua. Myöskin uusi uljas, päiväkirjamainen romaani kehkeytyi synnytettäväksi, jota itse asiassa juuri luet, sekä sille erittäin (mielestäni) toimiva konsepti matkan vaiheista, alkaen, kuten olet huomannut, inspiraatiosta aina sujuvaan suunnitteluun johtaen lopulta reissun toteutumiseen ja sen päättymiseen. Nämä pienet kriteerinpoikaset perstaskussa olen synnyttämässä uutta elämää maapallolle.
Tammikuun viides kello 06.10 lähtee sielunkumppanit kohti Münchenin Franz Josef Strausin lentokenttää terminaali 2. josta matka jatkuu viiden tunnin odottelun jälkeen Mumbain hektistä syliä kohden, joka otta iloisesti lanttia kerjäten, sontaa levittäen ja laivoja purkaen yhden jos toisenkin elämäänsä kyllästyneen spacehyppäjään huomaansa.

1 kommentti . Avainsanat: 19.10.2014