fasebook

Maailmassa, mutta ei maailmasta

Huippuvuoret 11.3.2015

Share |

Maanantai 16.3.2015 klo 10:33 - Hannu Seppä


Huippuvuoret. 11.3.2015

Tukevan, mutta tavanomaisen aamiaisen jälkeen lähdimme varustautumaan tuuliseen vuorikapuamiseen. Pakkasimme aamiaiselta "lainatut" retkieväät ja vesipullot, jonka jälkeen Börje lähti reiluna miehenä palauttamaan autoa vuokraamoon. Tosin miehellä taisi olla herkullisia taka-ajatuksia, jotka myöhemmin vuorenhuipulla paljastuivat pähkinöillä täytettyihin suklaapatukoihin.
Yhdeksältä tuli saksalaissyntyinen Katjaopas mustalla transportterilla hotellilta noutamaan. Koska Börjen palautuminen autonpalautusreissulta venyi pitemmäksi, koukkasimme oppaan ja muiden retkeen osallistujien kanssa, joita sillä hetkellä autossa oli lisäkseni kolmin kappalein vuokraamon kautta, josta Hiltunen hyppäsi jousille.
Ajoimme opasyrityksen varastolle, josta saimme lumikengät, kävelysauvat ja tarvitsijoille extra rukkaset, johon ryhmään itsekkin lukeuduin. Ja hyvä niin. Matkalla lähtöpisteeseen noukimme mukaan vielä kolme matkalaista, kaksi miestä sekä yhden blondiksi osoittautuneen naisen. Tämä viimeksi mainittu muisti yllättäin sadanmetrin kävelyn jälkeen kärsivänsä rasituksen aiheuttamista lihasvaivoista kyljessä. Neiti palasi häntä koipienvälissä takaisin lähtöpisteeseen.


Kaupunkialueen jäädessä taakse, opas latasi kiväärin. Asutulla alueella ei saisi kantaa ladattua asetta. Nuori nainen, ladattu kivääri olalla.... hmm, siinä on jotain maagista.
Alkumatkasta pilvien lomasta ilmoitti aurinkokin olemassaolostaan, mutta matkan edetessä yltyvä tuuli heitteli tummia pilviä sen eteen. Tuulen nopeus kiihtyi samassa suhteessa matkan edistymisen kanssa. Tosin puuskittaisesti, mutta jatkuva vastatuuli raskautti matkaamista miellyttävästi. Lähes haastavasti.Ryhmä eteni suhteellisen tasaisesti, eikä heikkokuntoisia, jälkeen jääviä, urbanisoituneita extream hakuisia ihmisiä matkassa ollut. Tosin matkakumppanini kertoi jälkeenpäin kärsineensä hieman voimattomuudesta, mutta hienosti itsensä kasaamalla Börje tsemppasi itsensä huipulle. Ja huipulle Hiltunen kuuluu, sehän on selvä. 

Huipulle päästyämme tuulen voimakkuus triplaantui rinnetuulesta, kuitenkaan pöllyävä lumi ei estänyt ihailemasta valtavan kaunista näkymää lähivuoristoon sekä kaukana, alhaalla uinuvaan kaupunkiin. Vai pitäisikö puhua kylästä? No, olkoon Svalbard kaupunki, mutta metropoliksi en suostu sitä kutsumaan.

Vaikka vaatetus on osunut kutakuinkin nappiin, niin kasvoille en ole saanut hankituksi sopivaa suojainta. Pakkastuulen panema leuka muodostaa sanoja hieman ontuen, mutta ymmärrettävästi. Luulen, sillä jotkin artikuloinnit menivät perille, tai ainakin niihin vastattiin.

 
Seudun oppailla on tapana kantaa retkiläisille kahvia, teetä ja keksiä pienen kahvitauon aikaansaamiseksi matkan puolivälissä, kuten nytkin, mutta voimakkaasta tuulesta johtuen jouduimme siirtämään kahvittelun hieman myöhemmäksi ja erittäin alemmaksi. Laskeutuminen vuorelta joutui leppoisasti myötätuulen saattelemana. Niin, tai ainakin osaksi, sillä tuulen suunta tuntui vaihtelevan jatkuvasti. Vasta paluumatkalla, roilomaisessa syvänteessä tuulentuiverrus laantui sen verran, että retkikunnan kahvitauko tuli mahdolliseksi. Voinen sanoa sen tulleen juuri ajallaan.

Illanvietto sujui rauhallisesti rieskaa ja jalopenojuustoa mutustellessa, viihtyisän hotellin ja wi-fi:n seurassa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini