fasebook

Maailmassa, mutta ei maailmasta

Intiaa polkemassa 4 - 6.2.2015

Share |

Perjantai 6.2.2015 klo 16:18 - Hannu Seppä



4 - 6.2.2015

Tuulettimen hurina, jatkuva ilmavirran väreily iholla, joka yö, jo neljän viikon ajan. Osaankohan enää olla ilman sitä?

Jännittävän aamun ensi hetket. 7.30 herätys. Edellisenä iltana pakkasin matkassa mukana olleet satulalaukut, ylimääräiset vaatteet sekä pyörän varaosat lähetettäväksi kotiin. Jännityksellä lastasin laatikon pyörään, josko sittenkään......


Tänään oli tarkoitus hieman pyöräillä ympäristössä, joten laitoin aamusta kloksikengät jalkaan. Vaikka aikainen aamu vielä odottaa liikenneruuhkia, niin aikaiset madot ovat ihmettelemässä aamu-unisia lintuja. Valo-ohjattuun risteykseen tullessani, uhodin jo kokonaan olevani polkimissa kiinni. Muutaman päviän ajelut sandaaleissa oli totuttanut jalkojen vapaaseen liikkumiseen. Tietysti menin turvalleni. Kuitenkin vältyin kaikelta muulta, paitsi muutamalta lujasti manatulta kirosanalta.
Olin postissa hyvissä ajoin, mutta pakettipuoli oli vielä kiinni. Vasta tunnin kuluttua voisin harkita paketin lähettämistä. Oli siis hyvää aikaa haukata pienimuotoinen aamupala kahvin kera. Muutaman kilometrin päästä löytyi cafe snaks kuppila, josta suolaisen uppopaistetun munkin kera loistavaa kahvia. Keralassa en ole tainnut kertaakaan pettyä kahviin.
Tunnin kuluttua olin jälleen koputtelemassa pakettipostin ovea, joka hieman etuajassa olikin avannut ovensa. Marssin epävarmana sisään, sillä edellisen päivän henkilökuntaa ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Uudet virkailijat, uudet säännöt.


Miespuolista virkailijaa edusti hyvin englantia sössöttävä, kesikikäinen mies mustissa viiksissään. Mies puhui hyvää englantia, mutta vahvasti murtaen, joten viidenminuutin ainoat sana ilmoittivat minun olevan ymmärtämätön hänen puheestaan. Nuorehko nainen saapasteli miehen avuksi, niin johan alkoi lyyti kirjoittaa. Ymmärryksen osalta.
Paketti oli hyvin tehty, mutta siinä oli vain vastaanottajan osoite. Jaahas, mistä nyt sitten lähettäjä löydetään, ihmettelin. Minulla pitää olla osoite, josta paketti lähetetään. Eikös se ole tämä posti? utelin. Ehei, pitää olla kiinteä osoite ja puhellinnumero. Arvasin. Pitääkö minun nyt mennä vuokraamaan asunto, jotta paketin saa lähetettyä Suomeen? Onneksi ei, hotelli riittää. Mitenköhän tuon hotellin nimen ja osoitteen saan, sillä tiedän missä se on ja mitä se maksaa, joten sen lähdetietoja ei ole tarvinnut ulkoa opetella. Sitten muistin huoneen avaimeen, jonka persässä seisoo pienen kissan kokoisin kirjaimin hotellin nimi, osoite ja puhellinnumero. Näin se homma toimii. 2250 rupiaa 6.kilon paketista. Kehuin huomenna tuovani pyörän lähetettäväksi, ja iloisista päänkeikutuksista tulkitsin olevani tervetullut. Katsotaan!

Yhden paketin verran on sydämeni taakka keventynyt. Se isoin taakka sinne vielä jäi kun lähdin ajelemaan Kovalam beachia kohden. Muutamankymmenen kilometrin edestakainen ajelu kevyellä pyörällä oli kerrassaan juhlaa. Onhan tämä matka muutenkin ollut, mutta nyt olin kevyesti keskellä päivää.
Kovalammin ajoin ihan vain aikaa kuluttaakseni, ja hyvin se kului. Jopa niin hyvin, että muutaman tunnin kuluttua se olikin kulunut viisituntia. Kiertelin päämärättä pikkukyliä ristiin rastiin, mutta mitään mainitsemisen arvoista en matkallani nähnyt. Kaikki on erillaista, mutta silti niin samanlaista. Pölyistä, kuumaa, savuista, meluista, likaista ja hurjia liikennetilanteita. Kävin varmuudeksi kysymässä lentokentältä mahdollista tavaransäilytystä, mikäli pyörän lähettämisessä ilmenee ongelmia, mutta siellä ei sellaista ole. Rautatien säilytys on vain vuorokauden säilytystä varten. Jos en saa pyörää huomenna postiin, olen lievästi sanottuna liemessä sen kanssa.
Huominen näyttää.
Tänänään jätin ruuan kokonaan syömättä. Yritän tyhjällä vatsalla saada unesta paremman otteen.


Jossain huoneessa pidettiin pirskeitä vielä yhdenaikaan yöllä. Kova oli metakka, mutta korvatulppien asiosta meteli painui minimiin. Nukkua olisin saanut, jos nukkumatti olisi ollut liikkeellä. Kahden aikaa vielä katselin ajan kulumista.
Edellisen yön juhlijat olivat ajoissa liikkeellä, sillä 6.30 heräsin ovien paukkeeseen ja kovaääniseen sanojen käyttöön. Olihan jo aika herätäkkin, sillä aamun suuri koitos oli odottamassa.


Ajankuluksi pakkasin selkäreppuun kaiken omaisuuden testi mielessä. Kuin nenä päähän kaikki tavarat sopivat siihen. Samalla päätin hakeutua toiseen, halvempaan hotelliin.
Kahdeksalta olin rihksawtaksin kyydissä kohti postitoimistoa. Arvelin sen olevan vielä kiinni, joten olin varautunut odotteluun. Puolentunnin kuluttua pääsin tuttujen virkailijoiden hoiviin. Paketti punnittiin 17. kiloon. Hinta 4250 rupiaa ja poks! Se oli siinä. 15 minuuttia ja kävelin ovesta ulos. Intia!!!


Uusi majapaikka löytyi matkanvarrelta, ei häävi, mutta hinta/laatusuhde kohdallaan 500rs.
Hain tavarat aikaisemmasta hotellista ja kun ilmoitin muuttavani, kaveri pyysi odottamaan sen aikaa, että tarkistavat huoneen. Mitä!!! Käskin kaveria symään päänsä ja engalnniksi. Käsin ottamaan Irakin suurlähetystöön yhteyttä, jos peti on jäänyt petaamatta. Engalnniksi. En jäänyt odottamaan hotellivääpelin tarkastusta, vaan viheltelin matkoihini.

Huomenta 6.2.
Aamu alkoi 6.30 ja aikataulullisesti olin ajatellut käveleväni hotellista ulos klo 8, sillä lento Malen lähtisi 9.20. Tuntia ennen kentällä pitäisi riittää. Intiassa!!!
Intiasta lähtö on eräänlainen sirkusoperaatio sinänsä.
Eilisestä oli rikshawtaksin hinta noussut 30 rupialla. Tiedustelin edellisenä päivänä hintaa kentälle, joka ilmoitettiin 100 rupiaan.
Klo 8 olin jo matkalla kentälle ja hyvä niin. Tässä maassa ei kävellä tiskille hakemaan boarding passia niin kuin useissa muissa maissa.
Kentälle saavuttuani löysin kaksi kymmeniämetrejä pitkiä jonoja ruumaan meneville tavaroille. Sitä en silloin tiennyt, joten aikani odotin. Jonot eivät liikkuneet, joten avasin lähimmän virkailijan kohdalla kysymyslippaan, tiedustellen ohitusmahdollisuutta. Mies katsoi lennon aikataulun ja totesi, etten ehtisi koneeseen ilman etuilua, joten sain luvan sivuuttaa jonot. Löin repun kuljettimeen ja vasta toisessa päässä virkailija kertoi tästä kulkevan vain ruumaan matkaavat tavarat. Olin tuhlannut arvokkaita minuutteja turhalla jonottamisella, sillä ruumatavaraa minulla ei ole mukana.
Tiskille pääsin viidentoista minuutin jonotuksen jälkeen. Aikaa on vain 45 minuuttia, joten hyvältä näyttää.


Liukuportailla toiseen kerrokseen, missä sijaitsi passintarkastus. Jonotusta kymmenen minuuttia. Passitarkastuksen jälkeen uusi passi- ja lipputarkastus. Turvatarkastus jonoon. Noin kaksikymmentä minuuttia. Ennen sitä passi, lippu ja käsimatkatavaroiden tunnistuslipuketarkastus. Tavarat läpivalaisukoneeseen ja Hannu, passi ja poarding pass tarkistukseen. Hakemaan tavaroita läpivalaisusta, mutta rauhallisesti. Ensin puretaan laukku, otetaan kaikki latausjohdot, parranajokone, iPhone, shampoot, lukot, ketju, saippuat ja taskulamppu ja valaistaan ne uudestaan. Sitten pikapakkaus ja passin ja lipun tarkistus. Viimein lopullisessa terminaalissa ihmettelemässä myöhästyneen lennon aikatauluja. Pelkkiin tarkastuksiin meni yli tunti aikaa ja vielä ennen koneeseen nousemista kaksi passin ja lipuntarkistusta. Kaiken kaikkiaan tarkastuspisteitä tuolla muutamankymmenen metrin matkalla oli kymmenen, mukaan lukien yksi turha tarkistus.

Kone ampaisi taivaalle puolituntia myöhässä, ja hyvä niin.
Malediiveillä asiat sujuivat suhteellisen jouheasti. Vaivattomasti infotiskiltä, miten pääsen hotelliin. Infosta soittivat hotelliin, josta tulivat noutamaan.
Varasin hotellin netistä, jossa tekstin ja kuvien mukaan paikka on Malen pisimmän rannan tuntumassa, merinäköalla ja runsaasti aktiviteettejä tarjolla. Taksi toi minut pitkänomaiseen saareen, joka on riutalle rakennettu. Täytemaata on ajettu vuosikausia ja ajetaan edelleen. Kuin olisin tullut maailman suurimmalle rakennustyömaalle. Toki valmista asumusta oli jo paljon, mutta edelleen rakennettiin.
Hotelli oli niin pieni, että taksikuski ajoi sen ohi, kunnes huomasi erheensä ja peruutti takasin. Koska hotelli on uudehko, ovat sen sisätilatkin hyvässä kunnossa. Sinänsä hotellin taso oli luvatun mukainen, paitsi avatessani ikkunaverhot, näkymä avautui suurelle rakennustyömaalle.
Portjeeri tuli pian sanomaan, että viiveellä tullut teito saapumisestani, oli vaikeuttanut huoneen saannissa, joten kolmentunnin kuluttua asuin merinäköalahuoneessa.
Mitäköhän Malediiveilla on tarjota vaeltajalle? Selvinnee varmaan jossain vaiheessa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini