fasebook

Maailmassa, mutta ei maailmasta

Intiaa polkemassa 23.1.2015

Share |

Tiistai 27.1.2015 klo 12:07 - Hannu Seppä


23.1.2015

Thrissun keltainen hotelli/ravintola/vaatekauppa/vanhat äijät, kompleksi kiittää avokätisestä olemuksestani, joka ei tullut litsarin muodossa, vaan olemattoman juomarahan.

550 rupiaa kolmannessa kerroksessa, jonne komeasti kiidätti tuulettimella varustettu, teräksinen hissi minut ja c.c:n. Pyörä olisi halunut kantoon, mutta pysyin kovana ja pienen yrittämisen jälkeen myös sain sen mahtumaan pystyasennossa sisään. Fillari on jo tottunut, että kannan sen rappusia pitkin, milloin minnekkin.
Ilmastoimaton kahdenhengen huone oli hintalaatusuhteeltaan hyvä. Ainoa miinus oli ilmanvaihtoaukkot ilman itikkaverkkoa. Tuuletin kuitenkin huolehti hyvinvoinnistani, eikä laskenut kuin yhden hyttysen kimppuni, jolle olin liian suuri pala purtavaksi. Tai imettäväksi.
Unirikas yö vei minut milloin minnekkin, mutta suurimman osan yöstä vietin tyttäreni kanssa. Kaikkien näiden kahdeksan vuoden aikana olen ollut hänestä erossa vain viikon kerrallaan. Alkaakohan olemaan vieroitusoireita? Tosin tyttäreni äitikin vieraili osin unissani, mutta hänen kuvajaisensa ei tällä kertaa esiintynyt posiitiivissa merkeissä, vaikka yleensä kyllä.
Kahdeksalta olimme fillarin kanssa ahtautuneet pieneen kerroskuljettimeen täynnä tarmoa tulevan päivän koitoksia silmälläpitäen.


Kahden tunnin ajelun jälkeen pysähdyin aamiaiselle. Pepsitölkki, kahvi ilman sokeria ja kaksi vehnäistä nisua. Jos näillä ei jaksa, niin ei sitten millään. Ja minä jaksoin.
Tämän jälkeen etteeni avautui nelikaistainen "moottoritie", joka jatkui aina tänne, Alappuzhaan asti. Reissun paras reitti pyöräilyyn, vaikkakin ei visuaalisesti. Sain ajaa koko matkan poikkeamatta yhdessäkään kaupungissa, sillä kaupunkien kohdille oli valtatiehen rakennettu silta, joka ohitti ne vaivattomasti. Keskinopeus 25 km/h ja matkaa kertyi 148km. Ja vaivattomasti. Yhden tauon pidin puolenpäivän aikaan, jolloin lounastin nopean prianin (riisi/vihannes/pikkelsi/sipulimaito yhdistelmä), joka upposi kuin voivetsi vanhaan mummoon.
Olen tainut aiemmin mainita Intian kaaottisesta liikenteestä, mutta vaikka ruuhkat ovatkin hurjia ja liikennekulttuuri näennäisen villiä, niin kuitenkin se toimii. Olen maailmaa kiertäessä oppinut hyvin tulemaan toimeen eri maiden teillä ja täällä pärjää erittäin hyvin kun pitää puolensa. Pitää olla röyhkeä ja vain mennä sekaan ja sinne, minne haluaa. Eivät autoilijat päälle aja. Myöskin takaa tulevasta liikenteestä ei tarvitse juurikaan välittää, sillä vastuu on takaatulijan. Pyöräilijää kunnioitetaan joka paikassa hyvin. Joskus muinoin ajattelin, että Suomen poliisikoulun pitäisi kurssittaa tulevia ja olevia poliiseja muutaman viikon intensiivillä Intiassa, jotta ymmärtäisivät hieman paremmin maalaisjärjen käyttön merkityksen. Vaikka autoilijat ovat röyhkeitä, niin Suomalaista uhoa ei ole. Kukaan ei hermostu kiilamisesta tai muustakaan röyhkeydestä. Kaikki ymmärtävät, että on vain mahduttava ja kyllähän nuo mahtuvat. Käsitystä kuin "minä itse", "minun oikeus" tai "fuck you" ei tunneta. Muutaman kerran olen tänäänkin joutunut lyömään jarrut pohjaan välttääkseni törmäyksiltä ja pienen hetken päässä on ollut, ettenkö olisi keskisormea herisyttänyt. Mutta arvannet varmaan, että turhaan sen tekisin, sillä nämä eivät välitä.


Jokin päivä sitten tulin pitkää alamäkeä 50km/h kun eräässä mutkassa oli juuri aiemmin prätkä kaatunut. Mutkan kohdalla olevan kauppakojujen ihmiset olivat kaikki huolehtimassa loukkaantuneesta miehestä. Todellista välittämistä, sitä täällä näkee paljon. Täältä olisi humanitaarisesti niin paljon tuotavaa, ettei tosikaan.
Suomessa säännöt ovat pisteitä. Meillä ei yksinkertaisesti tunneta käytännöllisyyttä, sillä lähes jokainen kuljettaja on ottanut asiakseen huolehtia kanssakulkijoiden lainmukaisuudesta. Eikä kyse ole vain liikenteellisestä ominaisuudesta, vaan kaisesta olemisesta. Liikenteessä ominaisuus vain kulminoituu räikeydeksi. Ehkä se on suomalaisuutta. Ehkä suomalaisuus on juuri ulkopuolisuutta. Ulkopuolisuutta omasta itsestä. Oma minä on niin kaukana todellisuudesta, ettei sitä kyetä näkemään muutoin, kuin peilikuvana, joka sekin on vain heijastuma, vääristymä.


Meillä on hyvät autot, hyvät tiet, yksityisiltä yrittäjiltä riistettyjä tienvarsikahviloita isoille tukkuyhtiöille, turvavöt ja airbacit, talvitiet aurataan hyvin, mutta käytännöllinen, humaani maalaisjärki on jättänyt urbanisoituvan juntin. Jos olisin valmist tuomaan poliisit tänne, niin ihan hyvin voisi osa autokoulun oppiinkin kuulua viikko Intialaisessa liikenteessä. Jos lopetettaisiin toisten elämiseen, olemiseen ja ajamiseen puuttuminen, vaikka välillä töpeksitäänkin, olisi lamankourissa kamppailevan ihmisen hieman parempi olla. Inhimillisyys ja yllättävät tilanteet tekevät jokaiselle joskus kepposia, hyväksytään ne helvetti soikoon, eikä tuomita.


Moni toki ajattelee, että täällä tapahtuu paljon kolareita, mikä on toki totta, sillä ohitukset ovat jopa minun mielestäni toisinaan aika hurjia, ja ohituksissa näitä juuri tapahtuu. Mutta ennen kuin alkaa arvostelemaan, niin suhteessa liikenteeseen, onnettomuuksia ei tapahdu sen enempää kuin länsimaissakaan. Tiestö on suurimmaksi osaksi aivan paskassa kunnossa, ja asfalttin ja pientareen korkeus ero on usein jopa n.30cm. Autokanta on täällä todella kirjavaa. Erittäin paljon liikkuu sellaisia autoja, joden olisi pitänyt aikaa sitten kuljeksia elefanttien tapaan, kauas yksinäiseen lahdelmaan kuolemaan. Mutta elintaso on sellainen, ettei vähänkään kulkevia menopelejä haudata, vaan niitä parsitaan seuraavalle sukupolvelle. Kuorma-autot ovat oma lukunsa, kuten valtiolliset paikallisbussitkin. Yhtä kaikki, ihmisten asenne liikenteeseen ja muuhunkin olemiseen toistensa kanssa on ihailtavaa. No, tulipas nyt sitten sitä positiivisuutta kerrakseen. Ehkä olen tänään hyvällä päällä, kun takana on niin paljon vaivattomia kilometrejä.
Muutamia kilometrejä aikaisemmin aloin kyselemään majoitusta ja huh, hinnat ovat taas pompsahtaneet pilviin. Alle 1500rs hotellihuonetta ei ole ollut saatavilla, vaikka laatutaso on pysynyt alhaisena. Muutama kilometri ennen Alappuzhaa löysin tämän city lodge:n, rähjäisen hotellin, jossa yöpyminen ilmastoidussa huoneessa olisi maksanut 1600 rupiaa. En kelpuuttanut ilmastoitua huonetta, joten portjeeri kertoi ilmastoimattomien huoneiden olevan varattu. Niinpä, ajattelin, joten otin lähteäkseni, kun valkopartainen respaukko pyysi takaisin ja tarjosi vielä siivoamatonta huonetta 500 rupiaan. Löin kättä päälle, vaikka todellinen hinta olisi ollut laadun mukaan 350rs.


Huomenna ajan Vallikavuun, äiti Amman ashramiin, jossa toivon voivani viettää muutaman rauhallisen päviän olemalla ja kirjoittelemalla. Koska prepaid liitymän hankita takeltee edelleen, niin otan asiakseni soittaa tyttärelleni kolikkopuhelimesta. Montakohan kiloa kolikkoja pitää varata mukaan?
Vaikka olen vuosia sitten hylännyt elämästäni hedonistisen luonteenpiirteen, niin toisinaan hedonismi on ihan kivaa, joten, tämä ei ole teille, satulaan syntyneet ja lapset, ostan lennot Malediiveille muutaman päviän sukelluksia silmälläpitäen. Mainitsinkohan tästä aikaisemmin? En muista, mutta jos mainitsin, niin mainitsen taas. Malediiveille..................


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini