fasebook

Maailmassa, mutta ei maailmasta

Intiaa polkemassa 22.1.2015

Share |

Tiistai 27.1.2015 klo 12:05 - Hannu Seppä


22.1.2015

Kadotettujen unien kaatopaikka, Kozicode, Kerala, Intia.

Tasokas hotelliyö tarjosi lähes tasokkaat unet. Vaikka sijainti oli aivan Kozicoden keskustassa, niin kolmannen kerroksen huone sijaitsi takapihalle, eikä liikenteen melu kantautunut sisälle lainkaan. Tosin naapuritalon, tylsistyneen dalmatialaisen ulvonta pitkin iltaa kuului sisälle, mutta sen häiritsevyys oli vähäistä. Ulina kuitenkin loppui jo hyvissä ajoin ennen maatepanoa. Ehkä koira sai napin otsaansa.
Kylpyhuoneen tuuletusikkunaan oli asennettu asianmukaiset itikkaverkot, joten toiveissa oli veretön yö. Kuten olikin.
Mutta aamulla klo neljä koin uskonnollisen herätyksen.
Tämä on varmaakin varmempi factuma, sillä tarkistin ajan kellosta. Takapihan tuntumassa sijaitsi, oletettavasti, hindulainen temppeli jossa alkoi aamun ensimmäiset hengelliset laulut raikaamaan helvetin suurista kaijuttimista. Sitä en tiedä, tuliko laulu kuoroineen livenä, vaiko ihan äänitetuotannosta, enkä ollut halukas ottamaan selvää, mutta volymea oli riittävästi. Tämä herätys ei vastannut lainkaan kuvitelmia Jeesuksen tai muun mielikuvitusolennon uudesta tulemisesta, eikä muustakaan rauhan tyyssijasta, kuten lupauksesta paratiisista, pikemmin esimakua tuonelan bileistä, jotka voin suosiolla jättää väliin. Onkohan jumalilla vastaanotto ajat juuri tuolloin?
Vedin peittona toimivan froteepyyhkeen tiukemmin kehon suojaksi, jääden odottaman biisin loppumista, joka pian loppuikin. Pian olin jälleen karanneen unen kimpussa, puristautuen tiukasti sen jäljellä olevaan olemukseen kuin Hinduismi Intialaiseen.
Puhelimen kello herätti minut aivan liian arkisesti puoli kahdeksan, eikä lainkaan hekumallisesti, kuten yöllinen valistuminen. Kiitos siitä. Mietin illalla, josko sitä olisi seitsemän aikaan taas liikenteessä, mutta vasta yhdeksältä lähdin saasteisen liikenteen sekaan.


Kaupungista sisään ja ulos kulkevat tiet olivat aivan tukossa. Pakokaasun määrä oli tuulettomassa ilmassa veitsellä leikattavissa. Koska minulla ei ollut sopivaa veistä tuohon tehtävään, joudun hengittämään sisääni sen verran saastetta, että mahduin kulkemaan. Tähän astisen matkan aikana olen saanut varmaan muutaman kilon ylimääräistä, en tosin vyötärölle, vaan keuhkoihin. Loppuvuosi kuluukin sitten saasteita yskiessä. En osaa sanoa, mikä ajopeli saastuttaa eniten, mutta skootteritaksien perässä ajaminen on yhtä helvettiä. Muutaman sentin mittaisesta putkesta tulee tuutin täydeltä sinisen harmaata keuhkojen tappajaa.
Yleisesti ottaen isoissakaan kapungeissa ei ole liikennevaloja, mutta jos on, kuten Kozicodessa, niin niiden tehtävänä on esitellä kolmea erillaista väriä, liikenteen ohjauksessa ne ovat tarpeettomia.


Edelliseen päivään poiketen, hieman hapokkuutta reisissä, mutta muutaman kilometrin jälkeen tuntemukset olivat kaikonneet. Edellispäivän maasto oli tasainen ja nopea polkea, joten toiveekkaana odotin samanlaisen maaston jatkuvan. Turhaan. Kymmenen kilometrin polkemisen jälkeen alkoivat ylämäet. Ja alamäet. Lähes tulkoon 80 kilometriä pientä nousua ja laskua koko ajan. Vaikka mäet eivät olleet jyrkkiä, niin niiden pituus ja tiheys olivat ajaa pirun pesästään ennen aikojaan. Vasta 90 kilometrin jälkeen tiestö muuttui jälleen tasaisen nopeaksi.
Kaupunkeihin tultaessa ovat tienvarret täyteen dupattu isoja mainoksia. Niitä on niin tiheessä, että tienviitat jäävät usein katseilta piiloon. Ajoin suhteellisen isoon kaupunkiin tutkaillen liikennettä, josta tuon tuostakin, jokin rakkine hyppää eteen ilman varoitusta. Kaupungin läpi kulki nelikaistainen tie, joten en olettanut muutoksia olleen matkassa, vaan sotkin kaupungin läpi, hihkaisten ilosta kun kuumaa, mutta raikkaampaa ilmaa virtasi keuhkoihin. Saavuin neljäntien risteykseen, eikä lainkaan opasteita. "Mihin nyt"? kysyy jehova. Jonkinasteinen prätkäesittely oli risteyksessä käynnissä, joten neuvoa kysymään. Viisikilometriä takaisin kaupungin keskustaan, sen läpi ja vasemmalle.
Takaisin savuhelvettiin ja valtatietä etsimään, joka löytyi heti keskustan jälkeen.
Yllättävän isoja ovat muutamien pävien kaupungit olleet. Iltapäivän ehtiessä neljän korville, aloin etsimään majataloa. Keskustoissa kyllä oli jonkin verran tarjontaa, mutta en halua aivan keskustaan, ellei ole pakko ja pakko ei ollut vielä. Syrjäinen hotelli löytyikin aivan isomman kaupungin jälkeen, jonka hinta-laatusuhden oli Keralamaiseen tapaan kohdallaan.
Tänään otan välipäivän, enkä lähde etsimään prepaid liittymää. En, en, en.
Ostan sen huomenna.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini