fasebook

Maailmassa, mutta ei maailmasta

Intiaa polkemassa 21.1.2015

Share |

Tiistai 27.1.2015 klo 12:00 - Hannu Sepp


21.1.2015

Maailmasta ei paska lähde pyyhkimällä, eikä hyttyset tappamalla.

Jotenkin osasin jo eilisten päiväunien jälkeen kuvitella tulevan yön, mutta näin hyvin sitä en osannut sentään kuvitella.
Huone oli sinänsä hyvä ja sitä valitessani, todistin miehen laittavan puhtaan tyynyliinan ja aluslakanan vuoteeseen. Kuitenkaan en puhu puhtaasta, sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä molemmat olivat kuin elefantin toiletkäynnin jäljiltä. Mitenköhän täällä pyykkiä pestään? Tosin olen usein jokien varsilla nähnyt naisten ja lasten hakkaavan sadistisin ottein likapyykkiä. Oli sitten asia miten hyvänsä, niin nyt tulin ajatelleeksi, että onkohan edellisissä hotelleissakin ollut puhtaat aluslakanat? Ei kaikissa, sillä vaikka valkaisu on jäänyt puolitiehen, ja likatahrat ovat muuttuneet osaksi kuosia, niin viimeistään tuoksusta eroittaa puhtaan pyykin. Eikö niin?
Noissa lakanoissa nukun hyvin, ajattelin. En nukkunut.


Päiväunet siirsivät alkunukahtamista muutamalla tunnilla ja tämän olin ottanut huomioon. Katsoin aikani kuluksi telkkaria, kunnes väsymys hiipi silmäluomiin. Telkkari kiinni ja valot pois. Noin viisiminuuttia meni melkein hienosti. Hotellihuone oli kuitenkin kahdelta seinältä pääväylän varrella, eikä rekkakuskit tunnu nukkuvan öisin. Nappikuulokkeet korville ja hieman parempi. Sitten pääsi helvetti valloilleen.
Koska kuumuden vuoksi on turha yrittää peittoutua, niin saatanallinen tikkaaminen pitkin kehoa alkoi. Aivan kuin olisin ollut alakerran polkuompelukoneiden kohteena. Hyttysiä oli niin maan vietävästi. Valot päälle keskitysleiritunnelmiin. Hirveä tappaminen ja muutaman tunnin kuluttua luulin hoidelleeni kaikki viholliset. Makasin varmuuden vuoksi sängyssä valot päällä, josko niitä vielä tulisi. Ei tullut. Hyvillä mielin simmut kiinni. Melkein unessa kun sama tikkaaminen alkoi uudestaan. Hemmetti. Valot päälle ja napalmia hyrisevien hyttysten niskaan. Taas meni muutama tunti toistakymmentä raatoa pitkin huonetta. Suurin osa verisistä ruumista oli liiskautunut lakanaan tai iholle. Puolen tunnin tuijotus, eikä yhtään vihollista. Mahtavaa.


Valot veks ja unille. Nyt pääsin hyvin unen vauhtiin, kunnes.......... Kyllä. Taas muutama tunti silkkaa tappamista. Nyt jo aloin ihmettelemään niiden pääsyä huoneeseen. AIkani etsittyäni löysin katonrajasta avoimen tuuletusikkunan ilman hyttysverkkoa. Nyt ei kyllä ole insinöörillä ollut ihan kaikki muumit laaksossa. Tukkimaan en tuota aukkoa pystynyt, mutta unta olisi saatava. Ei auta, makuupussiin, huppu päähän ja hikoilemaan. Nuo kaksituntia sainkin nukuttua, mutta aamulla oli Hannu, makuupussi ja ns.puhtaat lakanat märkinä.

Yhdeksältä olin jo liikenteessä, syötyäni wifi ruokalassa aamiaisen. Mahtava mesta. Edellisen päivän keskeyttäminen oli sittenkin nappi juttu, sillä väsymyksestä ei ollut tietoakaan.
Unettomasta yöstä huolimatta virtaa oli kuin Fennovoiman tulevassa ydinvoimalassa. Tulee tuutin täydeltä, eikä maksa mitään. Mistä tulikin mielleni, että toissapäivänä ajoin Venäläisen ydinvoimalan ohitse, samanlaisen, mitä ollaan Suomeen suunnittelemassa. (Kuvat tulevat perässä) Helvetinmoinen kompleksi. Onnea vaan Suomi ja vitun fiksut päättäjät. Tätäkö tarkoitetaan sillä omavaraisuudella? Kukaan ei ymmärrä omavaraisuudesta mitään ja kaikkein vähiten päättäjät. Meitä kehoitetaan suosimaan kotimaista tuotantoa, joka sinänsä on jo yliveroitettua, vaikka kaikki Suomalainen osaaminen myydään heti kohta ulkomaille. Suomea pyörittää jo yli 50%:sesti ulkomaiset yritykset. Eikö olekkin mahtavaa! Suomi nousuun ja sitten myydään se ulkomaille. Ulomaalaisomistuksille pitää laittaa niin kovat verot ja maksut, ettei niiden kannata toimia Suomessa. Tai sitten kotimaisille yrityksille niin suuret helpotukset, ettei yksinkertaisesti kannata myydä pääomaa pois Suomesta. Mitä tapahtuu valtionyhtiöille, jotka yksityistetään? Pistetään palasiksi ja myydään ulos.


Täällä ei juuri kukaan teidä mitään koko Suomesta. Ennen muinoin käytin Nokiaa oivana esimerkkinä Suomalaisuudesta, mutta nyt sekin on Stubin rakastamassa jenkkilässä. Kaikki vain vähänkin hyvin menestyvä kotimaisuus pitää myydä äkkiä ulos, jotta sijoituksista saa parhaan, hetkellisen tuoton. Jos annatte minulle mandaatin, niin neljässä vuodessa Suomi on 90% omavarainen ja työttömyys on alle puolet nykyisestä. Miten voi niin itsestään selvät asiat saada niin monimutkaiset muodot?
Mikäli olet lukenut "huolella" näitä kirjoituksia, niin olet saattanut saada kuvan, että arvostelen negaisesti kaikkea täällä olevaa, mutta niinhän se onkin. Ei kuitenkaan aivan.
Pidän tästä maasta, ja kuten jossain päivityksessä sanoin, ihmiset ovat aitoja. Suomi ei tarvitse täältä yhtään mitään, ei edes työvoimaa, mutta jos jotain, niin toisin Suomalaisiin Intiaisten parhaita piirteitä, avoimuutta, vilpittömyyttä, ystäväälisyyttä, positiivisuutta ja kunnioitusta kanssaihmisiä kohtaan. Jos meissä olisi edes pieni osa sitä, mikä näissä on sisäänrakennettua, niin olisimme jo pitkään olleet omavaraisia, kuten Islanti nyt. Ei meidän tarvitse olla eurooppalaisin wanna be maa. Me olemme idän ja lännen kiila ja puolueettomina meidän ei pidä pyllistää Venäjälle eikä kumartaa Ameriikkalaisuudelle. Me emme tarvitse jenkkilää, sillä meillä on hessburger. Emmekä tarvitse Pizzahuttia, sillä meillä on kotipizza. Meillä oli maailman edisyksellisin kännykkä tekniikka, hyvä, kotimainen jätehuolto, kotimainen linja-autoliikenne, paljon pieniä huoltamoyrittäjiä ja kyläkauppiaita, meillä oli oma, valtio-omisteinen pankki, puhdas luonto ja valtaisat pohjavesivarannot, meillä oli usko ja luotto tulevaisuuteen. Sitten tuli ameriikka, sitten eurooppa, sitten Stub & the stupidos.
Ensimmäiseksi pitää lyödä rajat EU:lle. Sitten löydään rajat Ameriikalle. Sitten löydään rajat Venäjälle. Ja sitten löydään markka. Kun nämä on tehty, aletaan töihin. Sorry politikointi. Takaisin Intian maantielle.

Muutaman seikkailurein jälkeen olin jälleen valtatiellä. Tulin isoon kaupunkiin, jossa eksyin päätiestä, vaikka kuinka yritin olla tarkkana. Kurvattuani valtatielle näin ensimmäisen varoituskyltin, jossa varoitettiin cobrista. Sitä en ihan ymmärtänyt, varoitettiinko siinä ihmisiä cobrista ja cobria ihmisistä? Ehkä kuitenkin niin, ettei pidä ajaa päälle, jos sattuu tielle eksymään. Ei ainakaan minun tielleni tänään osunut. Olisi huippua, jos pääsisin näkemään, mutta en kokemaan luonnonvaraisen cobran. Sitä odotellessa.

Törmäsin valtatiellä suureen ruuhkaan, ja kun sanotaan, että kyllä maailmaan meteliä mahtuu, niin ei mahtunut. Seikkailin pyörälläni autojonojen ohi, kohti tukosta. Sadametrin jälkeen sen alueen koululaiset olivat keräytyneet suureksi rivistöksi vasemmanpuoleiselle kaistalle. Sompailin näiden ohitse ottamaan tapahtumasta kuvia. Intialaiset ovat siinäkin suhteessa ihmeellistä kansaa, sillä kun kaivaa kameran laukusta, niin johan alkaa säpinä. Noin tuhat mukulaa alkoi saman aikaisesti huutaa ja heilutella käsimerkkejä. Yhtään keskisormea ei sentään näkynyt, mutta "love & peace" käsimerkki oli kovasti huudossa. Mikäs siinä, paljon kuvia.
Koko kavalkaadin edessä oli pieni lava-auto, jonka lavalla oli muutama valtavan kokoinen kaijutin, joka vielä tässä vaiheessa oli ääneti. Kun pääsin auton ohi, kaverit pistivät ämyrit soimaan samalla hetkellä, kun ohitin sen. Tahalleen varmaan, sillä säikähdiin niin, että meinasi ajatus mennä väärään kurkkuun. Kaverit autossa huomasivat säikähdyksen, purskahtaein äänekkääseen nauruun. Yritin näyttää vihaiselta, mutta voiko näille kakaroille? Ei. Itse olisin käyttäytynyt aivan samoin heidän asemassaan.
Kovaäänisistä kuului musiikkia ja päälle nauhoitettua hokemaa: "run, Kerala, run." Tätä ja väliin hieman malajalam kielistä mongerrusta. Samalla lähti kavalkaadi liikkeelle. Kaikki juoksivat! Siinä helteessä ja hymyssä suin. Kuvailin vielä hieman tapahtumaa ja lähdin liikkeelle. Ajaessani heidän ohi, heistä lähtevä meteli oli miltei hitsattavissa. Mahtavaa joukkoa.


Jätin juoksijat pian taakse ja noin viiden kilometrin jälkeen samanmoinen juoksija joukko tuli vastaan. Olikohan niillä treffit puolessa välissä? Kaivoin kameran esiin ja jälleen lähti pentujen mopo käsistä. Huutoa ja heiluttelua. Tämäkin joukkio oli yli tuhannen, eri ikäisen koululaisen muodostama massajuoksu. Sain hullun idean. Lähdin ajamaan vauhdilla kohti ryhmää. Päästessäni heidän kohdalleen, nostin käden ylävitoseen. Siitäkös nuo innostuivat. Koko matkan otin vastaan kämmeniskuja. Jotkut iskivät oikein voimalla, mutta suurimmaksi osaksi läpsäykset olivat maltillisa tervehdyksiä. Mahtavaa, että kaikki lähtivät mukaan. Paitsi opettajat. Tai ainakin luulin heitä opettajiksi, koska yrittivät pitää jonot kurissa. Eivät onnistuneet kun lentävä Suomalainen ylävitonen saapuu etuoikealta. Hah.

Täällä eletään todellakin näennäistä demokratiaa, mutta matkanvarrella on jatkuvasti liehunut kommunistipuolueen liput ja julisteissa komeilee Chen kuva paikallisen puoluepampun rinnalla. Intia taitaa olla käytännössä kuitenkin sosialistisen kommunismin pauloissa. Se näkyy myös yhden prepaid liittymän ostossa, jota tänäänkin yritin urhoollisesti ostaa. Olin päättänyt, että nyt minulla kaikki tarvittava sen ostoon, hotellista huone ja passista kopio, tarpeeksi rahaa ja oikea asenne.
"Päivää. Saako teiltä prepaid sim-korttia?"
"Tottakai, olkaa hyvä, peremmälle."
"Kiitos."
"Onko teillä kopio passista?"
"Kyllä, tässä, olkaa hyvä."
"Kiitos. Missä hotellissa teillä on huone?"
"Asun 'Atlas Inn' hotellissa, huone 105. Tässä todistus yhteydestäni hotelliin."
"Kiitos. Onko teillä valokuva?"
"VALOKUVA?????"
"Niin, tällainen pieni valokuva kasvoista, niin kuin passikuva."
"Tässä minulla on kopio passista ja siinä on kuva."
"Niin on, mutta se ei riitä. Pitää olla erillinen passikuva."
"Et ole, vitun vinkuintiaani, tosissasi."
"Kyllä. Jokaisen pitää tuoda passikuva uuden sim-kortin ostoa varten."
Saanet uskoa, etten meinannut uskoa korviani. Vaikka olin pirteä päivän ajelusta huolmitta, pesuhuollot tehnyt, juuri hyvin syönyt ja saanut vielä kupin kahvia, jota en muutamaan päivään ole saanut, niin silti jouduin nieleksimään muutaman kerran. Kysyin vielä varmuuden vuoksi, onko mies tosissaan, ja hän edelleen väitti olevansa. Käskin häntä syömään päänsä, tällä kertaa englanniksi. Näin toimii sosialistinen järjestelmä. Vaikka kyseessä ovat monikansalliset yhtiöt, jotka liittymiä tarjoavat, ja ovat vielä valmiiksi maksettuja, niin siitä huolimatta kaikkien tiedot pitää kirjata ylös. Sitä en tiedä vaatiko kyseiset teleoperaattorit näintä tietoja, mitä epäilen, vaiko valvontakomissio, mikä on todennäköisempää. Olen käsittänyt, ettei tässä maassa myydä lainkaan luotollisia, laskutettavia sopimuksia.
Jos jotain yhtäläisyyksiä tämän maan ihmisistä ja nykysuomalaisista pitäisi löytyä, niin katukuvassa näkyvät ihmiset ovat suurimmaksi osaksi pää painuneena älypuhelimen suuntaan. Ehkä liioittelin, sillä vielä toistaiseksi nuorempi väki täällä on aktiivisempi älyköiden suuntaan, mutta kaupungeissa muutkin. Suomessa ovat kaikki.

Ostin kaksi litran vesipulloa, puolilitraa pepsiä, yhden sulaneen jätskin, joka piti heittää rotille, marssin hotellihuoneeseen, löin oven lukkoon ja oli vähän aikaa Hoo Moilasena.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini