8.1.2015 Edelleen jossain jälkeen Mumbain.
Katkonainen yö, kuinkas muuten. Jos kattotuulettimen kolina olisikin antanut tasaisuudellaan nukutuksi, niin tunninvälein kulkeva juna ei. Miksi hemmetissä niiden piti huudattaa torvea aina tämän hotellin kohdalla? Ja keskellä yötä. No, mene ja tiedä, mutta kahdeksassa tunnissa oli unet ja herätys seitsemältä, heräävään Intiaan, jälkeen Mumbain. Mutta ei hajuakaan, missä päin ollaan. Luultavasti maps.google selvittää, mutta ei sen niin väiliä, pääasia, että matka jatkuu.
Hotellin välittömässä läheisyydessä sijaitsi paikallinen taverna, jonka valikoimasta maittava veg toast, vedellä laimennettua tuoremehua, joka jäi osin juomatta, pieni kahvi ja tietysti pullo pepsiä. Jos näillä eväillä ei päivä lähde käyntiin, niin ei sitten millään. Luulen!
Päätin visusti etsiä päivän päätteksi hotellin ennen pimeän tuloa, sillä edellisen illan pimeänajo ei houkuttele sen koomin edes yrittämään. Monasti mietin illalla, josko nukkuisin tien vieressä, mikä sinänsä lienee turvallista, ellei vaeltavia kääremitä, villinorsuja, tiikereitä oteta lukuun, mutta hetken pysähdys valojen asetteluun, houkutti satoja pistiäisiä iholle imemään menohaluja, joten päätin vakaasti jättäytyä pimeänajolta, mikäli mahdollista.
Yhdeksältä olin jo matkassa ja aamu tuntui kolealta, mutta auringon nousun myötä helle alkoi hellimään kiitäjää. Pian olikin jo niin kuuma, että jatkuvat tauot olivat lähes pakolliset. Myöskin vauhti hiipui helteen myötä. Mukamas helteen!
Aamiainen sai luvan riittää iltapäivän aterialle asti, vaikkakin viiden banaanin ja usean vesilitran voimin taival ei tuntunut edes mahdottomalta. Itse asiassa varsin mukavalta meno olisi maittanut, ellei oikean olkalihaksen, tikarimainen pistely olisi vaivannut ajamista. Ohitse ajavien ajoneuvojen huomion hakemiseen oli hankala vastata käden heilautuksella, sillä jokaisella kerralla kipu viilsi olkapäätä. Olkanivelen ahtaat hermokanavat oikeassa kädessä, puuduttavat pitkän ajon aikana pikkurilliä. Moottoripyörällä ajaessa usenin puutuu koko käsivarsi, mutta nyt vain tuo pikkurilli. Jo tämänkin vuoksi pysähdyksiä oli lisättävä. Vanha tuttu nivus kipu tietenkin oli vielä tallella, mutta uskon vakaasti, että polkupäivien jatkuessa, myöskin sen aristaminen lakkaa.
Tämä päivä menikin sitten aika lailla kommelluksitta. Luulisin. Kellon lähestyessä neljää, aloin etsimään sopivaa ruokapaikka, joka pian löytyikin tienvarresta. Se, mikä aikaisemminkin hieman kummaksutti oli tavernoiden mainostaminen hotellina. Olin aiemminkin kysynyt yösijaa tällaisesta, mutta tuloksetta. Tässä ruokalassa oli hieman enemmän englantia puhuva tarjoilija, joten kysyin huonetta. Mies naurahti hieman sanoessaan, ettei heillä ole huoneita vuokrata. Eikö kyltissä kuitenkin lue selvällä suomenkielellä "hotel"? Lukee lukee, mies vakuutti, mutta tarkoitus on ilmoittaa rekkamiehille lepopaikan olemassaolosta. Kolme päivää, kymmeniä kysymyksiä ja vasta nyt selkeä vastaus. Olihan toki Rämö puhunut kirjassaan rekkamiesten taukopaikoista, joissa voi muutaman tunnin unia viettää, mutta en osannut yhdistää juuri "hotelli" sanan sitä tarkoittavan.
Lounaan jälkeen alkoikin jo malttamaton mieli kaipailla hieman asutusta, josta yösijan voisi löytää. Vajaa viidenkilometrin jälkeen pieni kyläpahanen, nimeltään "madh" löytyi, josta pienen etsimisen jälkeen syrjäinen resort. 890 rupia, ilmastointi, kaksi tuuletinta, neljä vuodetta ja lämmin vesi. Jesh. Paikan syrjäisyys lupaa hiljaista yötä, mutta katsotaan aamulla, sillä edelleen olemme Intiassa. Minä ja pyörä, joka on etujarrun osalta alkanut hieman hidastamaan matkaa. Pyörän kiristyessä haarukkaan, jarrulevy vääntyy ulointa jarrupalaa vasten, aiheuttaen vauhtia hidastavaa kitkaa. Tästä informoin luottohuolto Hiltusta hetimiten.
Tämän päivän kohokohta: internet. Ha haa, kosketus länsimaalaiseen maailmaan ja perheeseen. Jos hiemankin olisin senttimenttaalisuuteen taipuvainen, niin nyt olisi ollut suolaisen kyyneleen paikka. Mutta kun en ole, niin ei tullut suolaista kyyneltäkään, mutta silti oli mukava lukea kotosuomen kuulumiset. Tyyliin: oletko hengissä, missä ja miksi?
Totuuden torvi, maps.google viimein paljasti olin paikkani. Edellä mainittu "mahd". Katsoin ajetun matkan mumbaista ja lähes pyörryin: 175 km. Vaikka joka päviä oli tullut pitkälle toista sataa kilometriä, silti etäisyys ei ollut ymmärtänyt matkan pituutta. Helpotuin kun muistin Mumbain sataset. Mutta huomenna repäisen. Ihan varmasti. Laitan pitkähihasen urheilupaidan päälle, sillä käsivarsilla voisi paistaa vaikka kananmunan, niin ovat jo kuumoituksen kourissa.
