fasebook

Maailmassa, mutta ei maailmasta

Intiaa polkemassa 12.1.2015

Share |

Perjantai 16.1.2015 klo 18:52 - Hannu Seppä


12.1.2015

Kiva kolina. Puoli setsemän aamulla. Kop kop, "do you like hot water for path"?
"No, I like to dance ripaska early in the morning".
"Excuseme"?
"No, I don't want hot water".
"Okay. Good morning sir."


Satakunta ylimääräistä kiloa kehoonsa kasannut nelikymppinen hotellinomistaja on lämmitellyt pesuvesiä niille muutamille asukkaalle, jotka hänen luonaan yöpyvät. Erittäin miellyttävä ja länsimaalaistunut perheenisä toivottaa hymyilleen uuteen päivään. Miehen ylpeys, Endfild Bullet 350, täysin sota-ajan Harley Daivitson mallin mukaan rakennettu ohjus on hellässä käsinpesussa saapuessani pyörieneni ulos huoneesta. Talon erikoisuus ei suinkaan ole maittava aamiainen, sillä majatalon ravintola on ollut käyttämättömänä jo neljä vuotta, vaan wiifii. Mies esittelee rantareitin, jota minun olisi miellyttävämpi ajella, eikä ajatus tunnu lainkaan hassumalta, vaikka samaan hengenvetoon hän toteaa, että vuoristosta en pääse sielläkään eroon, mutta hiljaisempi liikenne ja hienot maisemat maistuvat varmaan paremmilta. Uskon näin olevan.
Otan kartan tabletilleni, jonka mukaan muutaman kilometrin jälkeen tulee risteys, josta tulee kääntyä. Tullessani kyseiselle risteykselle, katson karttaa uudestaan, ja sen mukaan joutuisin ajamaan reilut kymmenen kilometriä ylimääräistä. Seuraava vastaava risteys olisi kahdekymmenen kilometrin jälkeen, ja sen kautta ajamiseen tulisi vain muutama ylimääräinen kilometri. Päätän siirtyä kysieseen risteykseen.
Aurinko ja repaleinen asfaltti hellii matkaajaa. Tänään ajattelin pidättäytyä iTunesista. Tälle päätökselle tuskin käy kuten limonaadilakolle. Koska en ole ydinfyysikko, niin en tiedä, miksi cocacolan himo kasvaa käsittämättömän isoksi täällä, vaikka kotona en juo sitä lainkaan. Olisiko ne perkeleen lisäaineet sittenkin toimivan kehon elinehto. Tai sitten vain sokerin tasapaino elimistössä. Turha sitä on murehtia, antaa hevosen murehtia kun sillä on niin iso pääkin. Imen cocista, kun siltä tuntuu ja kuuntelen iTunesia vastaavassa tilanteessa, ja nyt en kuuntele. Hah.

Kilometrit jää taakse ja aikaa kuluu. Huolestun jo hieman kun odotettua risteystä maisemareitille en näy. Muutaman kilometrin jälkeen tulee pieni kylä, jossa kysyn risteyksen kohtaloa. Saan kuulla, että kahdeksan kilometriä takaisin päin. En aja! En, en, en. Muistellessani takaista matkaani, en saa millään päähäni yhtään risteystä tai edes siihen viittaavaa, joten annan periksi, ryhdistäydyn ja suuntaan kohti Goaa ja Panjinia, joka on ensimmäinen iso kaupunki Goalla.
Ylitän Goan rajan. Viimeinkin!


Aikaa on keskimäärin hieman toista tuntia auringon laskuun. Laskettelen loivaa alamäkeä kun evääni, viisi appelsiinia putoavat seitin ohuesta muovipussista. Joitain päiviä aikaiseemin putosivat myös arvokkaat auringon munat, mutta sillä kerralla en niiden putoamista huomannut. Kiukkuisena pysäytin pyörän tien viereen, unohtaen jälleen kerran, että olin klokseilla sidottu polkimiin. Turvalleen mentiin pyörä ja minä, punaiseen hiekkaan. Väsymys ja aikaa vastaan kamppailu kirvoitti pitkän perkeleen kömpiessäni pystyyn pyörän alta. Menin keräämään aplarit ja söin ne samantien, joista sitten sainkin jälleen hieman lohtua ja voimia.
Gest houset olivat rajan jälkeen erittäin harvassa ja nekin, jotka matkan varrelle osuivat, olivat täynnä. Viimein tuli aika kiinnittää ajovalot. Panjinaan oli matkaa vielä kolmisenkymmentä kilometriä, josta viimein luulisi löytyvän majapaikka.
Puolen tunnin yöseikkailun jälkeen valtavan suuri hotellikompleksi ilmoittaa olemassa olostaan suurin neon valoin. Vaikka hotellirakennus oli suuri, niin julkisivultaan tavanomaisen siivoton, Intialaiseen tapaan. Yhdentoistatunnin ajon jälkeen kurvasin hotellin pihaan. Mielessäni ajattelin hinnan pyörivän 1000rs tietämillä. 2000rs ( 26€ ) pyysivät ja naama peruslukemilla sen maksoin.
Huone oli yllättävän siisti, mutta petivaatteet viestivät edellisen asukin jälkiä. Tiedäthän, pieniä mustia rintakarvoja sielä täälä lakanoissa, tahroja tyynyliinassa jne. Oli siis kaivettava makuupussi jälleen esiin. Mutta suihku! Lämmintä vettä ja reilusti. Otin surutta kaikki 2000 rupiaa käyttöön. Seisoin kuuman vesisuihun alla liki 40 minuuttia.


Huomenna painun suoraan Colvan rannalle muutamaksi päiväksi. Näin päätin.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini