fasebook

Maailmassa, mutta ei maailmasta

Mumbai 5.1

Share |

Sunnuntai 11.1.2015 klo 16:53


5.1.2015
Mumabai klo 23.30. Lento olisi sitä, mitä sen oletettiinkin olevan. Matkalla mietin, miten saan yhdestä päivästä jotain mielenkiintoista kirjoitettavaa, sillä ajattelin sen olevan polkemista kohti eteläisempää Intiaa. Miten väärässä olinkaan.


Muutama edellinen yö, ennen matkan alkua, olivat unikestoltaan viidentunnin luokkaa. Liekkö matkajännitystä vai mitä, mutta miljoona asiaa pyöri päässä samaan aikaan, eikä suinkaan vähäisimpänä mielikuvat Mumbaihin saapumisesta. Mieltä askarruttivat lähinnä myöhäinen saapuminen ja toimiminen kentällä. Tietenkin pyörän saapuminen samalla koneella kanssani ja sen kunnosta, mutta myöskin, missä kunnossa tuo ruojake saapuu.
Mumbai on tuttu kaupunki aikaisemmalta vierailulta 2004, mutta silloin vierailu jäi vajaaksi vuorokaudeksi, sen, mitä maasta poistuminen vaati, sillä Intiaan tullaan ja täältä poistutaan luullakseni aina keskellä yötä. Ainakin niiden kertojen osalta, mitä täällä olen käynyt, joten muistin varassa kuvittelin kentältä poistumisen nopeaksi. Kuitenkin unettoman lennon jälkeen helpotuksen huokaukset alkoivat pyörän saapumisen pakkausteipein ja kiristysliinoin paketoidun pahvikompleksin myötä. Positiivinen jatkumo oli lentokentän iso aula, josta pääsi odottavan väkijoukon roikkuessa puoliaidan takana valtavan kokoiseen odotus halliin, jonka sivusta löytyi helposti rauhallisen oloinen paikka polkupyörän kokoamiseen. 25x10 metrin kokoinen sisäpuutarha, jota ympäröi puolenmetrin korkuinen, 30 sentin leyinen marmorireunus, tarjosi oivan paikan huoltotoimille.
Löydettyäni sopivan paikan maahan kiinnitettyjen, teräksisten penkkien vierestä, aloitin paketin rauhallisen avaamisen. Kun ensimmäiset pakkausteipit risahtivat auki, ilmestyi muutaman metrin päähän 150 senttinen intialaisnainen, joka oletettavasti oli yksi paikan siivoukesta huolehtivasta henkilökunnasta. Nainen ei kuitenkaan sanonut sanaakaan, vaikka hieman yritin purkaessani kysellä mahdollista jätteiden keruu paikkaa. Muutama pään heilaitus kertoi, että kuultu oli, mutta ymmärrys täysi nolla. Jätin rouvan omiin oloihinsa ajatellen, että pian se siitä katoaa kuitenkin, joten jatkoin tiukasti nippusiteillä pakatun fillarinosien irroittamista toisistaan. Eikä pitkään tarvinnut työtä tehdä kun jo toistakymmentä uteliasta silmäparia ilmestyi puoliympyrään leirini ympärille. Olenhan toki tietoinen, että mitään normaalista poikkeavaa toimintaa, tupaten täyteen kansoitetussa Intiassa ei ilman yleisöä tehdä, mutta omaan ajatuksiini käpertyneenä en sen aktiivisuutta muistanut, joten rauhallinen, pieni verstaani oli hetkessä muuttunut pieneksi teatteriesitykseksi. Vaikka verkkainen toimintani tai muut kiireet katsomossa liikuttivat yleisöä, niin uusiutuva ihmettelijöiden joukkiko pysyi lähes vakiona.
Vaikka pyörä on länsimaissa tuiki tavallinen krossari, niin sen Intiaan imestyminen herätti monella kysymyksiä, kuten rynnäkkökivääriä huolettomasti sivullaan roikotteleva sotilas, että minkä hintainen pyörä on. En tarkkaan muistanut paikallisen valuutan ja euron kurssia, joten sanoin olevani tietämätön paikallisesta kurssista ja ilmoitin hinnaksi 1800 euroa. Se ei kuullosta kovin pahalta, eikä aiheuta turhaa kateutta. Mikäli Intialainen sellaista edes kykenee tuntemaan.

Tarkoituksella tein kokoamista verkkaisesti, vaikka ympärillä pyörivä kansanjoukko hieman harmittikin, niin ajankulumisen ja huolellisen kasaamisen vuoksi en pitänyt kiirettä.
Kun pyörä oli viimein laitettu matkakuntoon, niin väkijoukkokin pikkuhiljaa hajaantui omilleen, paitis tuo pulitoistametrinen siivoja, joka oli koko toista tuntia kestävän toimen ajan seissyt samassa paikassa tapittaen tarkasti tekemisiäni. Liekö huolissaan pahvista ja tilkkeenä käytetyistä sanomalehtivuoresta, joka rauhallisesti lojui kasatun pyörän edessä. Aloitin välittömästi roskien keräämisen sopivaksi nipuksi, jolloin nainen ilmeisesti totesi työnsä tehdyksi ja katosi vähin äänin takavasemmalle.
Leirin purettuani kello näytii vasta kahta, enkä tohtinut yön selkään lähteä, joten marmorireunustalla otin muutaman tunnin unet, mikäli unesta voi puhua, sillä jatkuva hälinä ympärilläni piti huolen, etten muutamia torkahduksia lukuun ottamatta kyennyt kukkumaan.
Olin kotona printannut osan Mumbain kartasta, joten sen turvin lähdin puoli viisi, aamuyön tunteina etsimään ulospääsyä kaupungista.

Ulkopulella minua odotti richsa armeja vaatien minua kyytiinsä, mutta vaikka yritin esittää pyörällä lähteväni, niin eivät meinanneet antaa periksi. Onkohan Intialainen richsa kuski vähän tyhmä? On.
Silloinen liikenne oli varsin vähäistä, joten suhteellisen mukava totutella paikalliseen ajokulttuuriin. Kellon lähestyessä seitsemää, liikenne oli jo katastrofisen vilkasta, mutta rohkeudella ja röyhkeydellä pärjäsin loistavasti. Vaikka olin jo alun kolmatta tuntia etsinyt lahdelman ylittävää siltaa, olin edelleen ulkona kartasta. Auringon ollessa jo korkeella, suuntasin sen avulla, mutta enenevissä määrin ajaudin sokkeloiseen kaupunkiin.
Viimein yhdentoista aikaan löysin salmen rantavallin, joka tuntui olevan suosittu ulkoilu ja urheilu reitti. Nyt vain pieni ongelma, jotta kumpaan suuntaan lähden kulkemaan. Looginen ajattelu lähetti minut pohjoista kohden, jossa oletin sillan Bumbai Naviin sijaitsevan. Puolen tunnin taivaltamisen jälkeen päädyin umpikujaan. Seuraava olettamus oli, että vastakkaisella puolella sijaitsee ylikulku. Puolituntia räpiköimistä ja Mumbain eteläinen kärki tuli nähtyä. Lonleyplanetin kokoinen tiiliskivi esiin ja tarkkaa tutkimista sen esittämää karttaa Mumbaista. Paras keino on siis etsiä rautatieasema, tai asemat, sillä keskustaan tulee kaksi raidetta. Suunta valittu ja sinne päin. Eikä aikaakaan kun huomaan junan kolistelevan ohitseni. Muutama "jesh" pääsi suustani ja lähdin seuraamaan raiteita asemalle päin. Onneksi raiteiden rinnalla kulki myös ajorata, joten en siis voinut eksyä, kunnes taas huomasin olevani rannalla, jota olin tunti sitten seikkaillut edestakaisin. LP:n kartta uudestaan esiin jossa selvästi näytettiin että olin seurannut väärää raidetta. Uusi suunta ja eikä aikaakaan, paitsi kaksikymmentä minuuttia, kun olin oikealla asemalla. Siitä suunta ja pian olinkin valtavan kokoisella armeja-alueella. Ajelin ristiin rastiin aluetta koettaen löytää tien takaisin keskusasemalle, mutta turhaan. Nöyrryin kuin siili maitokupin äärellä ja kysyin tietä asemalle. Nuorehko nörtin oloinen herrasmies katsoi minua ensin muutaman liian pitkän sekunnin, kääntyi yhdeksänkymmentä astetta ja osoitti kultasormuksin koristamalla etusormellaan valtavaa asemarakennusta. Olisin vielä kysynyt suuntaa tielle, joka johtaisi sillalle, mutta mies oli ehtinyt kadota ihmisvilinään. No, eipä tässä apuja tarvita ja suunta oletettua väylää kohden.
Kellon lähestyessä puolta päivää olin ehtinyt seikkailla kaupungissa seitsemän tuntia, lohduttavana ajatuksena, että eipähän tässä mitään kiirettä. Että otetaan vain turismin kannalta, mutta alhainen verensokeri ja keskipäivän kuumuus alkoivat koettelemaan kärsivällisyyttäni. Päätin mielessäni, että katson vielä tuon yhden tienpätkän ja sitten parkkeeraan jonkin ruokalan etuselle, josta voisi saada hieman apetta rinnan alle.
Nousin ramppia pitkin tielle ja hups, oli sattumalta ajautunut kyseiselle sillalle johtavalle tielle. Löytö antoi lisää eliksiiriä jo hapettumaisille lihaksille, joten polkien kohti vastapuolta ja vapauteen. Luulin.


Muutaman kilometrin ajettuani, tien reunaan pysäköidystä poliisiautosta juoksi virkaintoinen rivipoliisi pysäyttämään minua. Nyt laskin ilmoille muutaman perkeleen hajuineen. Nöyrästi pysäytin polkukoneen tienreunalle. Mies kehoitti minua tulemaan autolleen. Juuri ennen minua auton luokse pysähtyi natsoista päätellen korkeampiarvoinen pollari, joka iloisesti hymyillen kyselemään "good name:a", "countrya", "where Im going:ia" ja samaan aikaan tiukka ilmeinen pysäyttäjä toistelee kovaan ääneen, not a loud. Olen aivan kauhun partaalla: joudunko takaisin tuohon helvetin labyrinttiin? Yritän etsiä kaikkein viattomimman ja nöyrän ilmeeni, joka ihme kyllä tehoaa tukevaan kapteeniin, mutta ei virkaintoiseen paskiaiseen, joka jatkuvasti kertoo laittomuuksistani. Kapteeni kyselee, josko osaisin ajaa oikein varovasti ja kovaa, johon vastaan, että totta kai. Itse asiassa kovaa ja varovasti on minun toinen nimeni. Mies kysyy, kuinka lujaa pyörälläni pääsee? Sanoin sen kulkevan 50km/h. Sitäkös sitten ihmettelemään vaihteitteni määrää, joita löytyy 14, mutta valehtelen niitä olevan 24. Kapteeni antaisi luvan mennä yli, mutta mulkku vaan hokee samaa asiaa. Katson vuoroin molempia, hymyilevää kapteenia ja kiukkuista rivimiestä, käännän pyörän menosuuntaan, isken kaikkien kanssa kättä ja toivotan hyvää uuttavuotta. Kapteeni ja kolmas, hiljainen mies puristavat kättäni huvittuneina, mutta rivipoliisi ei hymyile, sillä hänelle on jäänyt levy pahasti soimaan paikoillaan. Tarttuu kuitenkin kääteeni, puristaen sitä reilusti. Hymyilen hänelle "herttaisesti" käskien hänen syödä päänsä, suomeksi. Lähdin kiireesti polkemaan kohti vapautta, ennen kuin herrat muuttavat mielensä. Vapautuksen tunne oli sanoin kuvaamaton, mutta kaupungin kiertoajelu oli jo ehtinyt kuluttamaan enimmät voimani, joten vauhti ei aivan 50:iin noussut.

Pääsin kommelluksitta sillan yli ja moottoritie jatkui edelleen, ja siitä olin hyvilläni, sillä mantereen puolella oli oivasti tilaa kulkea poissa autojen jaloista. Viiden kilometrin jälkeen ajokaistojen keskelle oli asennettu puolen metrin välein muovisia tolppia eroittamaan kaistat toisistaan. Ostain ihmeellisestä syystä sain päähäni, että sisin kaista johtaa kohti Punea ja Goaa, ja ulon ties minne, joten hetken hurmiossa keskityin sisemmälle kaistalle. Samassa eteeni avautui tunneli, jonka vuoksi tolppat siis olivat ja kiireesti yritin hakeutua takaisin uloimman kaistan pientareelle. Arvioin vauhdissa tolppavälin riittävän nopeaan luikahdukseen niiden välistä, joten yksi, kaksi, nyt. Ei mahtunut. Jalat olivat klokseilla kiinni polkimissa ja vauhdin yht'äkkinen pysähdys kaatoi minut keskelle moottoritietä. En ollut ehtinyt saada vasenta jalkaa irti polkimesta ja kaatuessani kuulin jarrujen kirskuvan takanani. Katsoin tulosuuntaani ja "good carrier" seisoi puuskuttaen edessäni. Kaksi miestä hyppäsi autosta ulos katsomaan vointiani, joka oli kyynärpään ruhjetta lukuun ottamatta hyvä. Kehuin olevani kunnossa ja miehet jatkoivat päitään pyöritellen matkaansa, sekä toistakymmentä samanmoista rekkaa heidän perässään.
Talutin pyörän luolan suulle, jossa tarkistin pyörän ja loput itsestäni. Kaikki oli niin kuin pitääkin. Joten pieni tauko ja takaisin baanalle.


Olin tulossa moottoritien loppuun, josta t-riesteys ohjasi autoja kahteen suuntaan, kun kaksi passipoliisia olivat ottamassa minua vastaan, poikkeusellisesti, molemmat hymyssä suin. Murteisella englannilla lausuttuna sain jälleen tiedon kapinallisuudestani. Ajattelin pahinta, että käännyttävät minut takaisin Mumbaihin, joten en pysähtynyt kokonaan vaan iloisesti hymmyillen ajoin heidän ohitseen, huikaten mennessäni: johtuu isä-poika suhteesta. Jatkoin matkaani, väärään suuntaan tietysti, kunnes vajaan kilometrin ajettuani ymmärsin tyhmyyteni. Varmistin vielä, ennen u-käännöstä paikalliselta torikauppiaalta oikean suunnan.
Nyt kun varmuudella tiesin olevani oikealla tiellä, vapauduin miettimään päivän seikkailua, joka ei olisi voinut tapahtua kuin minulle. Mietin, että tästä puuttuu enää pieni sadekuuro, kun samassa horisontissa välähti erittäin komea salama, kirkkaalta taivaalta. Tai siis kirkas taivas on Intialaisten suurkaupunkien läheisyydessä pelkkä vitsi, sillä saastetta on niin paljon, että näkyvyys rajoittuu horisonttiin ennen aikojaan. Hengitys-suojan mukaan ottaminen olisi ollut erittäin relevanttia, vaikka oli käynyt mielessä, oli vain käynyt.
Ilma oli niin sakeana pölyä ja saastetta, että ne kuvittelivat varmaan olevansa oikeita pilviä, ja heittelivät muutamia salamoita silloin tällöin, varmistaakseen olemassa olonsa. Sateeseen saastepilvet eivät kuitenkaan kykene, joten kuivana sain vaeltaa vielä muutaman kymmen kilometriä, kunnes oli aika hakeutua esikaupunkialueella majapaikan etsintään. Suorastaan katastroofiset hinnat, 3 - 4000 rupia ( 30 - 60 euroa) hotelleista. En maksa. Päätin löytää halvemman majapaikan ja aikani kierreltyäni löysin 1300 rupisen "hotel city wiev" ja miellyttävän, ilmastoinnilla varustetun, ikkunattoman huoneen. Se siitä näköalasta, mutta sitä parempi, sillä ainakaan aamuaurinko ei pääse minua herättämään. Eikä päässyt, mutta muiden hotelliasiakkaiden toimesta katkonainen uni oli jo ennemmin sääntö kuin poikkeus.

Kilometrejä päivään kertyi n.120, vaikka eteenpäin päästiin vain n.40 km.


Kommentit

13.1.2015 17:51  Markus Silvola

Hieno alku retkelläsi luin sitä mielenkiinnolla. Toivottavasti jatkoa saadaan pian. Onnea ja iloa matkaasi Hannusein.

13.1.2015 22:24  Jaana

Oho!! Aikamoinen alku..!! Muistathan syödä ja juoda tarpeeksi ja aja varovasti..!!! Tsemppiäja haleja täältä lumen keskeltä :) Ja päivitä lisääkun ehdit :)


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini